Kyllä vain, blogi pystyyn sitten. Ainakin kokeillaan, että riittääkö pitkäjänteisyys. Aina silloin tällöin tekee mieli kirjoitella juomistaan oluista vähän laajemmin ja ehkä joistain muistakin mukavista kulttuurikokemuksista. Päätin kokeilla sitten tällaista luovan jauhamisen kanavointikeinoa.
Tarkoitus on siis lässyttää oluesta, ruoasta, kahviloista, baareista, ravintoloista, kirjoista, elokuvista ja yliopistosta. Eli kulttuurikokemusten kategoriaan sijoittuvat tapahtumat elämässäni tulee sitten mielivaltaisella valikoinnilla käsitellyksi tässä blogissa. Eli ei ihan pelkkää olutta, mutta pääpaino sille. Tarkoitus olisi näpyttää pari juttua tänne suurinpiirtein pari kertaa viikossa.
Blogin nimi on (vain minun mielestäni) hauska sanaleikki Jean-Jacques Rousseaun kuuluisasta teoksesta, joka käsittelee luonnonoikeutta ja kasvatusta. Halusin kytkeä blogin nimen opintoihini, koska niistäkin täällä saatan jotain kirjoitella. Ja mun mielestä Rousseaun kirjan nimi on siisti, älä kysy miksi. Eli akateemista pöyhkeilyä saattaa ilmaantua blogissa myös lukijaa häiritsemään. Ei tämä kuitenkaan sentään mikään ploki ole.
Emilé eli oluesta
lauantai 13. helmikuuta 2016
Saimaan Brewer's Special ESB
Alkosta lähti ruoanlaittotarkoituksiin messiin kerran jo aiemmin juotu Saimaan ESB. 30p tuli reitattua viime keväänä, joten kelpuutin hyvällä 3,19€ hinnalla uudelleenmaistoon. Ja totuus on se, että Alkossa ei juurikaan tällä hetkellä ole itselleni maistamattomia oluita, ainakaan hyllyvalikoimassa. Pienpanimokattauksen jutut on nyt tältä erää minun osaltani testailtu, palanen asiaan huhti-toukokuussa, kun jämät alkaa mennä alennukseen.
Anyway, tämä ESB. 3,19€/330ml pullo Alkosta, 6,2% ABV. Auttamattoman karkeahan tämä on. Tuoksussa ihan mukavaa karamellimeininkiä ja muita miellyttäviä brittimäisiä piirteitä, mutta myös jotain hieman häiritsevää kitkeryyttä. Maussakin tulee tämä karkea kitkeryys tympeästi esille, eikä jälkimakukaan erityisen miellyttävä. Toisaalta kuitenkin kivasti karamellista mallasta ja humalointi tuntuu myös ihan kivalta. Kyllähän tämän ihan mielellään juo ja järkevä hintalaatusuhdekin. En kitise! 31p eli 3/5.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
